Keski-Uudenmaan Sukeltajissa lasten ja nuorten sukellustoiminta on käynnistynyt jo 1980-luvulla. Seuramme aktiivinen ja monipuolinen juniorityö on saanut valtakunnallista tunnustusta. Vuonna 1996 Nuori Suomi ry myönsi Keski-Uudenmaan Sukeltajille Sinetin.
Keski-Uudenmaan Sukeltajien junioritoiminnassa on mukana 3-14- vuotiaita lapsia ja nuoria, kaikkiaan reilut 100 juniori- ja nuorisojäsentä. Sukellustoiminnassa he tutustuvat meri- ja sukellusaiheiseen elämään sekä maalla että vedessä perusvälinein eli maskin, snorkkelin ja räpylöiden avulla.
Minikuutit ovat 3-6-vuotiaita sukeltajan alkuja. Minikuuttiryhmä eli perhesukellusryhmä tutustuu snorkkelivarustukseen ja sukeltamisen alkeisiin yhdessä vanhempien kanssa. Kuutit ovat 7-9-vuotiaita lapsia. He opettelevat leikin varjolla snorkkelisukelluksen saloja ja uinnin alkeita. Norpat ovat 10-15-vuotiaita lapsia ja nuoria. Norpat harjoittelevat perusvälinein lajinsa taitoja unohtamatta erilaisia pelejä ja leikkejä. Hylkeet ovat yli 15-vuotiaita nuoria. Hylkeet ovat monipuolisen snorkkelisukeltamisen harrasteryhmä, jossa mukavan kaveri-porukan kanssa on hauskaa liikkua.
Sinettiseura vuodesta 1996
Keski-Uudenmaan Sukeltajat on ollut Nuoren Suomen Sinettiseura vuodesta 1996. Sinettiseurat ovat nuorisourheilun laatuseuroja, jotka ovat saaneet tunnustuksen laadukkaasta nuorisotoiminnasta. Nuori Suomi Sinetin seuralle myöntää Nuori Suomi lajiliiton suosituksesta. Nuori Suomi sinettiseuroja on tällä hetkellä 511, josta sukellusseuroja on seitsemän.
Nuori Suomi Sinettiseurojen yhteiset laatukriteerit:
- Seura pitää huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta.
- Seuran toiminta on kasvatuksellista.
- Seuran toiminta liikunnallisesti monipuolista.
- Seurassa on nuorisotoiminnasta vastaava henkilö.
- Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista.
- Seuran alle 16-vuotiaden ryhmässä on sovittu Pelisäännöt sekä lasten että lasten vanhempien kanssa. 16-18 -vuotiaiden ryhmissä Pelisäännöt on sovittu nuorten ja valmentajien kesken.
- Seurassa kiitetään kaikkia seuratoimihenkilöitä heidän tekemästään arvokkaasta työstä.
- Seuran ohjaajat ovat käyneet lasten ja nuorten ohjaamiseen tarkoitetun koulutuksen.
- Seurassa huolehditaan suunnitelmallisesti ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämisestä.
Lisäksi Sukeltajaliitto velvoittaa sinettiseuroilta turvallisen sukeltamisen periaatteisiin sitoutumista ja niiden noudattamista kaikessa toiminnassa. Sukeltajaliiton koulutusohjeet, turvaohjeet, sukelluskoulutuksen eettiset säännöt sekä lasten ja nuorten sukellustoiminnan eettiset säännöt ovat toiminnan pohjana Keski-Uudenmaan Sukeltajissa. Voi tutustua ohjeisiin tarkemmin www.sukeltaja.fi sivuilla.





